Liikenneturvan ja Kantar Publicin toteuttama kyselytutkimus osoittaa, että peräti kolmannes autoilijoista purkaa liikenteessä kiukkuaan muille tienkäyttäjille.
Valtaosa harmituksesta kohdistetaan henkilöön, jonka koetaan aiheuttaneen mieltä raivostuttavan tilanteen. 15 prosenttia vastaajista kuitenkin tunnustaa jatkavansa nuppiin kihahtaneen kiukun purkamista myös muille kanssakulkijoille.
Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemen mukaan liikenteessä harvemmin näkyy rattiraivoa sanan varsinaisessa merkityksessään. Yllättävät liikennetilanteet ja muiden tienkäyttäjien edesottamukset kuitenkin kirvoittavat yleisesti eriasteisia ärsyyntymisen tunteita. Osa autoilijoista antaa äkkipikaistumisensa näkyä ja kuulua muille.
”Jos ihminen on luonteeltaan hyvin impulsiivinen, se näkyy myös tien päällä. Riehutaan autossa, näytetään kansainvälisiä käsimerkkejä, eikä helpoteta omilla toimilla kanssa-autoilijoiden liikkumista. Äänimerkkiäkin voidaan käyttää, joskin se on Suomessa harvinaisempaa kuin monissa muissa maissa”, Niemi summaa.
Ratissa ärsyynnytään yleensä silloin, kun liikenteessä tapahtuu jotain odottamatonta ja yllättävää. Tietyömaa saattaa tukkia tutun ajoreitin tai toinen kuski ei noudatakaan liikennesääntöjä.
”Kun liikennetilanne tulee itselle yllätyksenä, se aiheuttaa helposti tunnekuohun. Jopa kolme neljästä suomalaisesta jää miettimään suuttumisen aiheuttanutta tilannetta tapahtuneen jälkeen, ja tunnekuohukin jää päälle. Kun keskittyy omaan kulkemiseen eikä juutu toisen tekemään virheeseen, poistuu huomio ärsytyksen aiheesta. Tämä hälventää tunnekuohun nopeasti”, Niemi sanoo
Aina vihan ilmaisu ei jää valojen vilkuttelun ja nyrkkien puimisen tasolle. Kun muki niin sanotusti kuohahtaa yli, kyky oman toiminnan säätelyyn katoaa.
”Tunnekuohussa ajatusmaailma kapenee ja kyky havainnoida ympäristöä heikkenee. Kuski saattaa ottaa tavanomaista isompia riskejä. Voidaan tehdä rivakoita kiihdytyksiä ja äkkinäisiä liikkeitä, ajetaan ylinopeutta eikä pidetä riittävää turvaväliä. Tien antaminen esimerkiksi jalankulkijoille saattaa myös unohtua. On selvää, että tällainen toiminta lisää olennaisesti vaaratilanteita ja liikenneonnettomuuksien riskiä”, Niemi luettelee.
Ratissa raivoamisella on iso vaikutus erityisesti lapsiin. Se voi säikäyttää ja pelottaa, mutta myös opettaa täysin vääränlaista liikennekäyttäytymisen mallia.
”Autoileva isä ja äiti ovat lapsen tärkeimpiä liikennekasvattajia. Lapset seuraavat heidän toimintaansa ja ottavat oppia omaan liikennekäyttäytymiseensä.”
Lapset ovat altteimpia omaksumaan vanhempien liikennekäyttäytymisen mallin pikkulapsi-iässä, alakoulun ensimmäisillä luokilla sekä ajokortti-iän kynnyksellä.
”Näissä ikävaiheissa mallioppimisen rooli korostuu. Suhtautuuko oma vanhempi ajamiseen pelokkaasti vai onko hän liikenteessä aggressiivinen? Lapset tarkkailevat, miten heidän vanhempansa suhtautuvat esimerkiksi turvaväleihin, ylinopeuteen, turvavyön käyttöön ja muihin tiellä liikkujiin. Vanhempien käytöksen perusteella lapsi oppii tulkitsemaan, pitääkö liikennesääntöjä noudattaa vai voiko niistä lipsua”, Niemi sanoo.
Luonteeltaan äkkipikaisesta voi tuntua hankalalta päästä eroon ratissa raivoamisesta. Niemi antaa kaksi vinkkiä ongelmasta eroon pääsemiseksi. Tärkeintä on varata ajosuoritukselle riittävästi aikaa ja sulkea ajamista häiritsevät asiat pois mielestä. Zen-tilassa matkaa on helpompi taittaa kiivastumatta.
”Jos työ- tai kotiasiat rassaavat mieltä, istu autossa hetki ennen liikkeelle lähtöä ja pyri rauhoittamaan mielesi. Liikenteessä sattuvat yllättävätkin tilanteet on helpompi kestää hermostumatta, kun mieliala ei ole jo valmiiksi kireä”, Niemi sanoo.
Rattiraivoa häivyttää myös uudenlainen asenne muihin tiellä liikkujiin. Ehkä kuskikollega ei halunnutkaan tahallaan haitata matkaasi vaan teki virheen vahingossa. Kyseessä saattoi olla ajokortin vastikään ansainnut keltanokkakuski tai kaupungin reittejä tuntematon turisti.
”Kun autoilija tekee itse ajovirheen, hän pitää sitä vahinkona ja uskoo muiden suhtautuvan asiaan ymmärtäväisesti. Jos saman virheen tekee joku muu, se nähdään monesti tahallisena. Voisiko tätä ajatusta muuttaa? Pyritään laskemaan kymmeneen ja antamaan virhe anteeksi”, Niemi pohtii.
Mitäpä, jos yrittäisit seuraavalla kerralla lähteä liikenteeseen iloisemmalla mielellä ja toisiin positiivisesti asennoituen? Liikenne on yhteispeliä, jossa niin hyvät kuin huonotkin teot pyrkivät kertautumaan. Kun teet tien päällä hyviä tekoja, myös omat kokemuksesi liikenteestä muuttuvat helpommin plusmerkkisiksi.
”Kiitoksen sanominen ääneen tai kättä heilauttamalla saattaa kantaa pitkälle ja edistää positiivista vuorovaikutusta liikenteessä. Positiivinen vuorovaikutus synnyttää omalta osaltaan turvallista liikennekulttuuria”, Niemi muistuttaa.
