Kuten olen lukuisissa matkapäiväkirjoissani tullut tunnustaneeksi, olen vuosien saatossa autoillut pitkin ja poikin Eurooppaa. Tähän mennessä kiistatta kummallisin kokemus oli kuskipukin valtaus Maltalla. Tarkoitan sitä sanojen kaikissa merkityksissä, sillä olin ehtinyt huristella maltalaisella vuokra-autollani jo useamman kuukauden Naantalin kokoisella minisaarella, kun aina vain kaupasta tullessani tai lapsia koulusta hakiessani yritin itsepäisesti änkeytyä auton pelkääjän paikalle. Siis sille, jonka kohdalla on oikeanpuoleiseen liikenteeseen valmistetussa autossa hallintalaitteet mutta Maltalla vain hanskalokero. Käytökseni oli tosin ymmärrettävää, sillä olinhan ensimmäistä kertaa elämässäni maassa, jossa oli vasemmanpuoleinen liikenne.
Pelkääjän paikka -termi oli taas siinä mielessä oikea, että ensimmäisten Maltan liikenneviikkojeni aikana minulle näytettiin luultavasti enemmän keskisormea kuin koko siihen astisen elämäni aikana. Pyörimiseni väärään suuntaan liikenneympyröissä ja lukemattomat etuajo-oikeuteni väärinymmärrykset aiheuttivat raivoa muissa kuskeissa ja silmitöntä kauhua vasemmalla puolellani vapisseissa lähisukulaisissani. Saavutin siis eräänlaisen maltalaisen kauhun tasapainon. Aina kun minä painoin kaasupoljinta alas, muilla tunteet pompahtivat ylös.
Asuttuamme Maltalla lähes kaksi vuotta ja sisäistettyäni vasemmanpuoleisen liikenteen ja siihen lisämausteena kuuluvan mielipuolisesta liikennekulttuurista johtuvan kroonisen kuolemanpelon, huomasin omankin ajopiirturini siirtyneen lopulta Malta-tilaan. Piipahtaessamme Suomessa ja kääntyessäni esimerkiksi omalle tutulle kotikadulleni ryhmittäydyinkin kadun vasempaan laitaan, vaikka autoni kuskipukki oli alkuperäisellä paikallaan vasemmassa etukulmassa. Kerroin tästä vaivasta muutamalle maltalaistuneelle suomalaiselle, ja hekin valittivat vastaavanlaisesta vasemmalle kallistuneesta aivosumuilusta. Kuten edesmennyt tätini jaksoi muistuttaa, vian ei tarvitse olla iso, mutta jos se on päässä, siitä on luultua enemmän haittaa. Tällaiseksi tavallista haitallisemmaksi viaksi voi varmasti laskea ainakin osaan Maltalle asettuneista suomalaisista iskenyt krooninen käyn kadun väärään laitaan -liikenneasetus.
Mutta eipä syytetä mutkattomia maltalaisia autoilijoita ja vasemmanpuoleista liikennettä koko kaaoksesta. Maltalaisen vuokraisäntämme omasta autokoulustaan kertoma tarina osoittaa vääjäämättömästi sen todellisen syypään. Hänellä oli kuulemma ollut vain kaksi ajotuntia, jotka molemmat oli ajettu tyhjällä parkkipaikalla. Kumpikin tunneista oli kestänyt viisi minuuttia, minkä ajan maltalaisnuorukainen oli kurvaillut kuin jollain Linnanmäen törmäilyautoradalla ilman minkäänlaista opettajan ohjeistusta.
Varsinainen insinööriajo olikin sitten ollut todellinen insinöörin taidonnäyte. Ensimmäiseksi ajo-oppilaan oli pitänyt peruuttaa parkkiruutuun tuolla samaisella parkkipaikalla. Tehtävän onnistuneesti suoritettuaan hän oli kääntynyt inssin puoleen ja kysynyt, lähdetäänkö sitten seuraavaksi varsinaiseen ajokokeeseen. Inssi oli pudistanut päätään, sutaissut puumerkkinsä paperiin, ojentanut sen hölmistyneelle vuokraisännälleni ja onnitellut tätä läpi menneestä ajokokeesta.
Kirjailija Juha Vuorinen omin sanoin: ”Olen sellainen kioskikirjallisuuden huutokauppakeisari. Ja pirun ylpeä siitä.”
