Kun lentokone nousee Helsinki-Vantaalta kohti Berliiniä, kyytiin nousevalla golfari Wivan Atrilalla on mielessään selvä tavoite.
”Ehkä voittaminen, mutta tärkeintä on pitää hauskaa kisoissa”, Atrila linjaa.
Tänä vuonna 21 vuotta täyttänyt Atrila on Suomen Sisujengin golfjoukkueen neljästä jäsenestä nuorin. Berliinissä he osallistuvat kehitysvammaisten ja arjessa tukea tarvitsevien urheilijoiden Special Olympics -maailmankisoihin, joiden golfturnaus pelataan Bad Saarowin kentällä noin tunnin matkan päässä Berliinistä.
Atrila on pelannut golfia 12 vuotta. Sen lisäksi monilahjakas urheilija kisailee kilpatasolla myös kouluratsastuksessa ja koripallossa, jossa hän edusti Suomea viime lokakuussa MM-kisoissa Madeiralla. Berliinissä hänen lajinsa on kuitenkin golf.
”Olisin ehkä päässyt myös koripallossa Berliiniin. Halusin kuitenkin haastaa itseni golfissa, koska siinä en ole aikaisemmin Berliiniin päässytkään.”
Atrila urheilee Special Olympics -kilpailumuodossa, sillä hänellä on Downin oireyhtymä. Berliinin maailmankisojen golfissa pelataan sekä 18-reiän että 9-reiän kilpailut, joista Atrila osallistuu jälkimmäiseen. Atrila on ensimmäistä kertaa Suomen maailmankisajoukkueen eli Sisujengin matkassa. Itse peli ei häntä kuitenkaan jännitä.
”Se ehkä vähän jännittää, että kilpailuissa en saa käyttää golfautoa, kuten olen tottunut. Liikkumiseni ei ole niin sujuvaa kuin haluaisin, ja senkin takia ajattelimme, että yhdeksän reiän kilpailu sopii minulle paremmin.”
Ensimmäiset kierrokset Berliinissä ovat tasoluokittelukierroksia, joiden perusteella pelaajat jaetaan loppukilpailua varten taitotasoa vastaavaan ryhmään. Vaikka tärkeintä kentällä on pitää hauskaa ja nauttia pelistä, Atrilalla on myös lupa odottaa itseltään paljon.
Toissa vuonna Golfliitto palkitsi hänet Unified-kiertueen innokkaan kiertäjän Vuoden Erityisgolfarina. Vuoden 2021 meriittilistalle mahtui myös Golfliiton erityisgolfkiertueen E-Tourin voitto. Viime vuonna tilille napsahtivat muun muassa Unified-parikilpailun kultamitali ja henkilökohtaisen kisan hopea Tanskan Koldingessa pidetyistä Special Olympics Sports Festival -kisoista.
Golfissa komeasti kilahtava pitkä draivi on näyttävä suoritus. Atrila kuitenkin muistuttaa, että tuloksia saa vain se, jonka hermo kestää kuuluisassa lähipelissä.
”Putti on salaisuuteni. Golfissa tulokset tehdään puttauksessa.”
Atrilan perheessä golfia on pelattu aina. Tai ei nyt ihan aina. Jos tarkkoja ollaan, sitä ei olisi pitänyt pelata lainkaan, Atrilan äiti Millie Ahlskog kertoo.
”Wivanin isä on entinen alppilajien maajoukkueurheilija ja vannoi, ettei koske golfmailaan koskaan. Kun hän sitten joutui monesta lajista lonkkavamman vuoksi sivuun, ostin hänelle työkaveriltani golfmailat. Hän opetteli pelaamaan ja pian hän toimikin sitten jo golf-valmentajana”, Ahlskog nauraa.
Tällä hetkellä Heikki Atrila toimii tyttärensä valmentajana. Tyypilliseen harjoitusviikkoon kuuluu pari kierrosta, sekä yhdessä suunniteltuja harjoituksia lyöntialueella eli rangella tai perheen pihahalliin rakennetussa golfsimulaattorissa. Samalla tytär-isä-pari kiertää myös kisoja unified-kilpailumuodossa, jossa vammattomat partneripelaajat pelaavat erityisgolffarien kanssa parina.
Berliiniin sen sijaan Heikki Atrila on lähdössä Wivanin mailapojaksi eli caddieksi. Kilpailun aikana caddie on tosin paljon enemmän kuin kantaja, sillä kilpailussa muita juttukavereita ei ole. Hyvä caddie onkin kierroksen aikana pelaajan tuki ja turva – tilanteen mukaan kuin mentori, välinehuoltaja, hauskuuttaja, paras kaveri tai psykologi.
Viime vuosina Atrila on oppinut valitsemaan eri tilanteisiin ja lyöntipituuksiin sopivat mailat melko hyvin. Eniten hän tarvitsee caddien apua viheriöillä. Vaikka hänen vahvuutenaan on juuri putti, viheriön kaltevuuksien lukeminen ja oikean tähtäyspisteen löytäminen on golfissa välillä vaikeaa.
Kun Bad Saarowissa on lyöty avauslyönnit, kaksikon työnjako on selvä.
”Kyllä se on niin, että pelaaja pomottaa caddieta, jos se alkaa sählätä. Enkä siis nyt tarkoita isää, vaan ihan yleisesti”, Atrila sanoo, koettaa pitää vakavaa naamaa ja nauraa päälle.
Atrila asuu vanhempiensa luona Kirkkonummella. Kun Wivan oli lapsi, hänen äitinsä huomasi saman kuin monen muunkin erityislapsen vanhemmat. Vaikka koulu- sekä sosiaali- ja terveysalan verkostot toimivat, erityislapselle oli vaikea löytää harrastusta.
”Vaikka harrastuksia olikin, emme törmänneet missään niitä koskevaan tietoon. Toivoisinkin, että paraurheilun mahdollisuuksista viestittäisiin erityislasten perheille vielä nykyistäkin paremmin esimerkiksi kouluissa ja terveydenhuollossa”, Ahlskog sanoo.
Atriloilla kävi hyvä onni. Kun Wivan oli viisivuotias, hän halusi ratsastaa. Kodin lähellä sijaitsi talli, ja kuin kirsikkana kakun päällä sen omistaja Maritta Enqvist oli erikoistunut erityislasten ohjaamiseen ja valmentamiseen. Itselleen sopivassa harrastusympäristössä Wivan löysi kodin urheilusta nopeasti.
”Kun tulimme hevostallille ensi kertaa, sanoin että täällä minä vielä kilpailen”, Atrila kertoo.
Ahlskog sanoo, että lause kuvaa Wivanin asennetta hyvin. Nyt ison maailman kisoihin Berliiniin lähtevässä Wivanissa on paljon sitä samaa kuin viisivuotiaassa ratsastajassa.
”Wivan on aina motivoitunut kehollisesta tekemisestä ja monipuolisesta liikkumisesta. Hän on aina halunnut todella kehittyä niin golfissa kuin muissakin lajeissa”, Ahlskog sanoo.
Viime vuonna Atrila sai Toyotan ja Paralympiakomitean Matkalla pidemmälle -kampanjan stipendin Paralympiarahastosta. Kumppanuus merkitsee esimerkiksi paraurheilun tunnettuuden kasvattamista sekä paraurheilijoiden harjoittelun ja kilpailemisen taloudellista tukea.
”Taustalla on ajatus siitä, että Toyotalla näemme liikkumisen liikennettä laajempana ilmiönä. Haluamme auttaa mahdollistamaan liikunnan ja myös kilpailemisen kaikille ihmisille heille sopivalla tavalla”, Toyotan markkinointiviestinnän päällikkö Satu Krökki sanoo.
Monessa lajissa taloudellinen tuki on tiukassa, paraurheilussa vielä tiukemmassa. Ahlskog painottaakin stipendien tärkeyttä. Monelle vammaisurheilijalle taloudellinen tuki on korvaamatonta, mutta yhtä tärkeää on myös stipendien antama viesti.
”Yhteistyökumppaneilta olemme myös saaneet esimerkiksi golfvaatteita ja -palloja. Ainakin yhtä tärkeää on kuitenkin se, että stipendit ja tuki ovat selvästi kasvattaneet Wivanin itseluottamusta”, Ahlskog sanoo.
”Ja itseluottamustahan elämässä tarvitaan”, Atrila jatkaa.
Berliinissä Wivan ja Heikki Atrila kiertävät Bad Saarowin nurmea kaksin, mutta matkalla he eivät ole yksin. Atrilan koko perhe Suomesta lähtee seuraamaan kilpailuja ja saavat paikan päällä vielä seurakseen Belgiassa asuvia setiä ja serkkuja.
”Sinne tulee suunnilleen koko suku”, Atrila nauraa.
Atrilaa kannustetaan, mutta mikä parasta, hän pääsee itse kannustamaan golfkierrosten ulkopuolella myös muita, erityisesti ratsastajia. Berliinin Special Olympics -maailmankisoihin Sisujengin mukana lähtee myös Atrilan poikaystävä Toomas Lahtinen. Hän on kautta aikojen ensimmäinen suomalainen, joka osallistuu Special Olympicsin esteratsastukseen.
Atrila ja Lahtinen tapasivat toisensa talleilla, ja heidän yhteistä mielipuuhaansa ovatkin juuri hevoset ja ratsastaminen. Sen sijaan golfkentälle Lahtisen ei ole vielä tarvinnut Atrilan perässä seurata.
”Ei, hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on”, Atrila hymyilee.
• Toyota on kansainvälisen Paralympiakomitean maailmanlaajuinen yhteistyökumppani.
• Toyota toteuttaa yhteistyötä Suomen Paralympiakomitean kanssa #StartYourImpossible-teeman ympärillä liittyen Para School Day -kiertueeseen, Suomen Paralympiajoukkueen tukemiseen ja Special Olympics Finland -yhteistyöhön.
• Special Olympics on kehitysvammaisten lasten ja aikuisten urheiluliike. Se luo mahdollisuuksia säännölliseen harjoitteluun, kilpailemiseen sekä urheilun ilon jakamiseen ystävien, perheiden ja yhteisön kanssa. Suomessa Special Olympics -toiminnasta vastaa Suomen Paralympiakomitean alainen Special Olympics Finland.
• Toyota Motor Europe ja Special Olympics Europe Eurasia ovat sopineet laajasta yhteistyöstä.
• Toyotan tuella on järjestetty mm. leiritoimintaa Special Olympics -urheilijoille, ja lisäksi Toyota on tukenut suomalaisurheilijoiden matkaa kohti Berliinin maailmankisoja.
