Taskuparkki on tärkeää, mutta vieläkin tärkeämpiä asioita on. Kysytään siksi ensin Lauri Muraselta Sirpan kuulumiset.
Huonot uutiset ensin: Sirpa on jättänyt meidät. Hyvät uutiset sitten: Sirpa ei ole kukaan läheisemme, vaan Lauri Murasen ajo-opetusautona toiminut vuoden 2004 Toyota Corolla.
”Vaikka Toyotat kestäviä ovatkin, Sirpalle alkoi iän mukana tulla liian paljon vikaa. Korjaaminen alkoi käydä sen verran hintavaksi, että myin auton pois”, Muranen kertoo.
Kerroimme Toyota Wayssä vuosi sitten Sirpan tarinan. Muranen hankki Sirpan alun perin siksi, että hän voisi opetusluvan avulla auttaa kummipoikiaan Ibrahimia ja Amiria sekä muita maahanmuuttajia saamaan ajokortin.
Moni heistä tarvitsi ajokorttia saadakseen töitä, mutta autokoulu oli heille liian kallis.
Murasen ohessa Sirpalla on antanut ajo-opetusta muutama muukin opetuslupaopettaja. Muranen laskee, että Sirpan avulla kaikkiaan parisen kymmentä maahanmuuttajaa on kyennyt hankkimaan itselleen ajokortin.
”Kun kampanjoin Itiksessä eduskuntavaaleissa, yksi kaveri tuli kertomaan minulle, että oli opetellut ajamaan Sirpallamme ja kiittelemään. En ollut ikinä tavannutkaan häntä, mutta hyvä mielihän siitä tuli.”
Sitten siihen toiseksi tärkeimpään eli taskuparkkiin. Sitäkin on Sirpalla veivattu aika lailla.
”Sen harjoitteluun vanha manuaalivaihteinen Corolla oli kuin tehty. Kun avustinjärjestelmiä ei ole, auto on opittava hahmottamaan ja on oikeasti opittava ajamaan sinne ruutuun.”
Muranen on luvannut jakaa vinkkinsä pysäköintiin. Tällä kertaa allamme on sähköauto Toyota bZ4X. Se on aika lailla Sirpaa nuorempi. On parkkitutkat, peruutuskamera, videokuva lintuperspektiivistä ja automaattinen hätäjarrutustoiminto. Kaikki tulevat tälle kuskille tarpeeseen, olinhan juuri muutamaa päivää aikaisemmin järjestänyt parkkipaikalla omalla autollani vakuutusyhtiölle tekemistä.
Myös Muranen liikkuu arkisin uudella sähköautolla. Hänestä avustimissa on yksi ylivertainen puoli: ne tekevät pysäköimisestä helppoa ja mukavaa. Sovimme kuitenkin, että niitä ei nyt käytettäisi.
”Taskuparkki on hyvä osata itse. Esimerkiksi talvella autossa on usein lunta ja jäätä, jolloin avustinjärjestelmät eivät välttämättä toimi kunnolla. Ja kyllähän se on autoilijalle kuin kansalaistaito, että osaa laittaa auton nätisti ruutuun. Se on myös kohteliasta muita kohtaan.”
Ajelemme pitkin Helsingin Herttoniemeä ja etsimme sopivaa harjoitusruutua. Se ei saa olla liian kireä, mutta homma ei saa olla liian helppoakaan.
”Tilaa olisi hyvä olla reilu metri auton mittaa enemmän. Silloin auto solahtaa vielä mukavasti ruutuun, vaikka kyllähän sen tarkasti vääntämällä saa pienempäänkin väliin.”
Kun sopiva ruutu löytyy, Murasella melkeinpä jää levy päälle. Se on ehkä hyväkin, sillä toisto on tehokeino ja itsepäisen oppilaan kohdalla epäilemättä tarpeen.
”Sitä ei voi liikaa korostaa, mutta tärkein asia on se, että laittaa vilkun ajoissa päälle. Kun paikka näkyy, hidastetaan ja laitetaan vilkku päälle.”
Näin se on, totta kyllä. Auton peltikuori eristää kuljettajat toisistaan ja pakottaa kommunikoimaan melko niukoilla työkaluilla, minkä vuoksi liikenteessä myös sattuu väärinymmärryksiä. Siksi omista aikeistaan on hyvä viestiä niin ajoissa ja hyvin kuin vain voi.
”Sen jälkeen tärkeintä onkin rauhallisuus. Jos tuntuu, että auto ei taitu ruutuun kunnolla, ota uudestaan. Päättäväisyyttä pitää vähän olla, mutta stressiä hommasta ei pidä ottaa.”
Sitten itse parkkiin. Kun olemme löytäneet ruudun, Muranen neuvoo ajamaan siitä hieman ohitse.
”Ehkä sillä tavalla, että oman auton perä on puolisen metriä edessä olevan auton takapuskuria edempänä. Tämä tosin on Murasen omasta oppikirjasta, eli muitakin näkemyksiä voi olla.”
No eipä siihen kai mitään universaalia totuutta ole, ja nyt riittää, että osutaan ruutuun. Samalla tilaa on hyvä hahmottaa myös sivusuunnassa.
”Kannattaa jättää ehkä 30 senttiä sivupeilien väliin. Kun tilaa on sen verran, auto on riittävän lähellä, mutta mahtuu peruuttaessa hyvin kääntymään taskuun.”
Kun siinä ollaan, voi iskeä pakin silmään ja lirutella hissukseen kohti ruutua. Mitä vähemmän vauhtia, sitä helpompaa autoa on hallita. Tasaisella maalla manuaalilaatikolla voi ryömitellä pelkällä kytkimellä ja yhä yleisemmillä automaattivaihteilla riittää, kun nostelee jalkaa jarrulta. Yleensä kaasua tarvitaan lähinnä vain ylämäkeen pysäköidessä.
Kun automme on lipunut puolisen metriä parkissa olevan auton ohi, on aika kääntää rattia.
”Käännä täydet oikealle. Kun auto on noin 45 asteen kulmassa, pakita suoraan siihen asti, että oikea etukulma on edessä olevan auton takapuskurin kohdalla. Sen jälkeen käännä täydet vasemmalle ja pakitat, niin auto on ruudussa.”
Uskomatonta, mutta näin myös käy, eikä peltikään rutise. Pakko sanoa, että Sirpan pelkääjän paikalla kouliintuneesta ja ammattitaitoisesta opettajasta on suurempi apu kuin parhaastakaan parkkitutkasta.
Jotta auton saa taskuun, sen muotoja ja liikkeitä on hahmotettava. Toisille se on helpompaa kuin toisille, ja me loput voimme aina harjoitella lisää.
”Teknisenä suorituksena taskuparkki ei lopulta ole kovin monimutkainen, ja sitä on vain harjoiteltava. Niin kuin muissakin asioissa, sillä tavalla kyllä onnistuu tässäkin.”
1. Kun paikka löytyy, laita vilkku heti päälle. Näin muut tietävät, mitä olet tekemässä.
2. Aja puolisen metriä etummaisen auton ohi. Jätä noin 30 cm tilaa sivupeilien väliin.
3. Peruuta rauhassa. Kun oma puskuri on etummaisen auton takapuskurin kohdalla, käännä rattia oikealle.
4. Kun auto on 45 asteen kulmassa paikkaan nähden, peruuta, kunnes oikea etukulma on etummaisen auton takapuskurin kohdalla ja käännä täydet vasemmalle.
5. Peruuta ruutuun. Korjaa tarvittaessa ja jätä eteen reilusti tilaa, jotta pääset ruudusta helposti takaisin tielle.
