Vai, että tällainen peli tällä kertaa! Toyotan GR Supra näyttää niin menohaluiselta, että lähestulkoon jännittää istua kyytiin. Avaan oven ja istun alas. Itse asiassa todella alas, sillä Supra on sporttiautotyyliin erittäin matala. Kattokorkeus on noin 1,3 metrissä.
Supra murahtaa käyntiin ja minua naurattaa. Liikkeellelähtö on ärhäkkä ja ilmassa on vaaran tuntua. Jos olisi poninhäntä, se sojottaisi piikkisuorana takaraivon jatkeena. Nyt todella mennään eikä meinata. Sport-ajotilalla auto varmaan lentäisi kuuhun. Jätän sen testaamisen moottoritielle. Sitä ilmankin auto kiihtyy nollasta sataan 4,3 sekunnissa ja sen huippunopeus on 250 kilometriä tunnissa. Saako jossain ajaa niin kovaa?
Supra livahtaa niin liukkaasti maisemasta toiseen, että muut jäävät kuin seisomaan taakse. Viiden koeajopäivän aikana jouduin pariin otteeseen tarkistamaan, oliko minulla todella vihreät liikennevaloissa, kun tuntui, ettei kukaan muu lähtenyt liikkeelle.
Ilahdun, kun huomaan, että autossa on vain kaksi paikkaa. Täällähän voi perheellinen käydä viettämässä omaa aikaa!
Poikani on ällikällä lyöty, kun ajan pihaan. Hänen ilokseen saamme turvaistuimen ISOFIX-kiinnityksellä etupenkille. Turvallisuussyistä en normaalisti laittaisi lasta eteen, mutta kierrän periaatettani tämän kerran, koska tuntuisi julmalta innostua autosta yksin.
Teemme pienen kruisailukierroksen. Supra on selkeästi hyväntuulen auto, sillä poikaanikin naurattaa koko ajan. Kun otamme pienen kiihdytyksen, hän pitelee kurkustaan kiinni. Vauhti tuntuu kuulemma siellä.
Mikä vieläkin hauskempaa, moottoritiellä vierellemme kiihdyttää hymyilevä Audi-kuski ja näyttää meille peukkua. Yhtä toista käsimerkkiä olen kanssakuskien joskus nähnyt näyttävän, mutten koskaan aiemmin peukkua! Auto on wau muidenkin mielestä.
Nopeuden lisäksi Supran muotokieli herättää huomiota. Siinä on pitkä keula, muodokas katto ja muskelimainen perä. Takana on näyttävä sumuvalo ja pakoputkia kaksin kappalein. Pitkän keulan kanssa saa tosin olla tarkkana ahtaissa kulmissa ja parkkeeratessa.
Vaikka Supra on äkkinopea, se ei ole hallitsematon. Auto tottelee käskyjäni ja erityisesti tykkään sen sujuvuudesta mutkissa. Sanoisin, että mutkaisella tiellä se on luotettavin auto, jolla olen koskaan ajanut. Autossa on myös kääntymisvalot. Jyrkissä käännöksissä kääntymisvalo valaisee kaarteen sisäreunaa. Kesällä valo ei pääse oikeuksiinsa, mutta lienee pimeään vuodenaikaan oiva lisä.
Sähkösäätöisen istuimen saa itselleen ergonomiseksi ja omat asetukset voi tallentaa muistiin. Vaikka keskimääräistä matalammalla ollaankin, säätöjen ansiosta etuikkunasta näkee hyvin.
Etupenkkien takana on kaksi isoa kaiutinta, joten menomusat saa halutessaan kovalle ja basson jytkyttämään auton omalle murinalle tahtia. Takakontti on pienehkö, mutta mitä muutakaan se voisi tällaisessa sporttiautossa olla.
Supran kulutus pyörii maantieajossa 7,5 litran tienoilla. Kaupunkiajossa se nousee 8–8,6 litraan. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen kulutuskyttääjä, joten nämä luvut eivät ole mieleeni. Mutta Supra onkin kotoisin autojen toisesta todellisuudesta eikä kulutuksen kyttääminen taida sopia sen luonteeseen.
1. Mieletön kiihtyvyys.
2. Hyvä ajettavuus ja vakaus mutkissa.
3. Supran kyydissä saa kavereita. Se kerää kehuja ja peukutuksia muilta kuskeilta.
Viimeisenä koeajopäivänä parkkiksella viereeni ajaa BMW-kuski, joka kehuu Supraa upeaksi. Sanoppa muuta, tuumaan. Hänen autotallistaan löytyy kuulemma toinen BMW, jossa on samaa tekniikkaa kuin Suprassa. Pienen googlettelun päätteeksi ymmärrän yskän. Suprassa on totta tosiaan käytetty BMW Z4:n komponentteja.
Googletellessani huomaan myös Suprasta aiemmin tehdyn koeajotekstin. ”Toyota GR Supra on menevän miehen valinta.” Kirjoittajalle terveisiä, että Supralla ajaa oikein mielellään myös (menevä) nainen.
Sanon Supralle heipat ja istun oman autoni rattiin. Kylläpä se tuntuu köntykseltä.
