”Moi! Tulin katsomaan, oletko alkanut farmariksi!”
”Hei, oot näköjään vaihtanut autoa.”
Vaikka taloyhtiössämme on hyvä naapurihenki, autoista ei naapurien kanssa yleensä puhuta. Kun liikennelaitoksen onnikka kulkee melkein kotiovelta, herättävät autot keskimäärin vähemmän intohimoja kuin pihavajojen maalaus tai naapurin uudet perennat. Rivarissamme auto on monelle käyttöesine, melkein yhtä monelle ei sitäkään.
Siksi saapuminen kotipihaan hieman totuttua järeämmällä avolavalla herättää runsaasti kiinnostunutta keskustelua. Juuri se kertoo tämänkertaisesta koeajoautosta nopeasti paljon: jos haluaa liikkua huomaamattomasti, TOYOTA GAZOO Racing -tallin väreihin teipattu mörkömäisen väkevä Toyota Hilux GR Sport ei ehkä ole paras valinta.
Muuten se istuukin aika moneen tarpeeseen.
Myönnetään ensin yksi asia. En ole koskaan sukellellut kovin syvällä pick upien eli avolava-autojen skenessä. Työkeikoilla Hiluxien kyydissä olen tosin kulkenut kuran roiskuessa niin metrotunnelien työmaille kuin kaivoksillekin ja olen halkonut niiden kyydissä savannimaisia maastoja.
Kerran olen itse ajanut kierroksen Hiluxilla maastoajoradalla. Silloin vieressä istuneen Toyotan jälkimarkkinoinnin kiinnipitopäällikkö Totte Raiviston kiinnipito oli sen verran tiukkaa, etten ole aivan varma, ajoinko sittenkään itse. Ehkä juuri siksi saimme silloin auton ehjänä radalta pois.
Yhtä kaikki, Hiluxille on mielikuvissani varattu jämerän työjuhdan maine.
Ei sen vähempää, mutta ei myöskään sen enempää.
Ensimmäinen havainto GR-varustetason Hiluxista onkin siiloutuneen autoymmärrykseni räjähdysmäinen avartuminen. Jo pelkästään JBL:n veikeät, hieman matkakaiutinta muistuttavat ämyrit ja punaisella tikkauksella terästetyt osanahkapenkit sanovat suoraan, että Hiluxia voi hyvin ajaa myös puhtaat vaatteet päällä.
Mutta sekin on taas vain toinen puoli Hiluxin kameleonttimaisesta olemuksesta. Pysäköidessä peruutuskamera auttaa kiepauttamaan kokoisekseen ketterän Hiluxin ruutuun. Sitten digiajan hiirisulkeisissa vahvaksi maitohapotettu etusormeni onkin ihmeissään, sillä sähköisen seisontajarrun sijaan se löytää vain perinteisen käsijarrun. Se palauttaa uskoani ihmiskunnan tulevaisuuteen, elämä ei sittenkään ole pelkkää hipaisua.
Selkeisiin normeihin luottavaa tohvelisankaria tyylikäs mutta fyysisyyttä henkivä yhdistelmä hämmentää. En oikein tiedä, mikä auto Hilux on, tai saako vai pitäisikö siitä tykätä.
Se selviää vain ajamalla.
Hilux tuntuu hyvältä. Vaikka näistä koeajojutuista on sovittu, ettei näihin tarvittaisi autoalan jargonia, pari teknistä yksityiskohtaa on nostettava esiin.
Auton dieselmoottori tuottaa tehoa 204 hevosvoimaa ja vääntöä peräti 500 newtonmetriä. Sillä vetäisi isompaakin hevoskärryä, ellei hevosia olisi ollut pakko myydä saadakseen auton maksetuksi.
Auton tehot nimittäin tuottavat myös muhkeat autoverot. Suomessa koeajomallin verollinen hinta kapuaa varusteineen noin 91 000 euron tuntumaan.
Aika ajoin vastuullisena perheenisänä sitä miettiikin, pitäisikö sellainen summa sijoittaa esimerkiksi lasten opiskeluasuntoon vai Hilux-avolavaan. Ajaessa voitolla on ehdottomasti Hilux, mutta tankatessa välttämättä ei. Auto hörii koeajon aikana satasella löpöä keskimäärin noin yhdeksän litraa. Satanen ei mene nykyhinnoilla halvalla, mutta se menee mukavasti.
Koska aikaisemmin olin ollut Hiluxissa lähinnä matkustajana, oli koeajoon vaikea ladata odotuksia. Kuitenkin jo ensimmäisellä rampilla moottoritiellä Hilux ikään kuin viestitti, että kaasua kannattaisi painaa. Vaikka auto painaa reippaasti yli 2000 kiloa, se kelaa rampilta 120 km/h plus -nopeuteen hämmästyttävän ripeästi.
Sen jälkeen se kulkeekin moottoritiellä kuin juna – tosin hyvän eristystyön ansiosta hiljaisemmin ja aikataulussa.
Hiluxin vahvuus on epäilemättä sen monikäyttöisyys, lavalla matkustaa mukavasti matkalaukku tai ruohonleikkuri ja viiden hengen kabiinissa tilavasti koko perhe – Isofix-kiinnikkeiden ansiosta myös perheen pienemmät lapset. Viranomaisilla, pelastustoimella ja puolustusvoimilla on käytössään autosta erilaisia versioita. Aavistuksen tuunatulla mallilla on ajettu Paris Dakar -rallia ja Sipoossa toimivan Arctic Trucksin erikoisvarustelemilla Hiluxeilla on ajettu naparetkillä ja aavikoilla.
Hilux on hyvä, se pystyy melkein kaikkeen, mihin auto vaan voi. Se on mukava ja kääntää ihmisten päät. Juuri siksi se on hankala testattava. Koeajo muistuttaa hieman keskiajalta tuttua väärän kuninkaan päivää, jossa hetken saa elää kuin Kroisos palatakseen takaisin tavallisen kansan pariin ja joskus jopa alemmaksi.
Yhtä hyvin ylellisellä Hilux GR Sportilla kurvailu tuo mieleen Kummelin takavuosien sketsin patologisesta valehtelijasta Mauri Perälästä, joka Tampereen Hervannassa asuvana varastomiehenä kertoi naama peruslukemilla olevansa Lexuksella kurvaileva varakas kirurgi.
Hienon Hilux GR:n ratissa ihmiset katsovat minun ajavan jotakin sellaista, mitä minulla ei ole. Ei nyt, ei varmaan huomennakaan.
Mutta nyt Hilux on alla, ja se on pääasia. Koska sekä elämä että koeajotkin loppuvat aikanaan, on parasta suunnata Hiluxilla maastoon vielä, kun voi.
Muun muassa Toyotan tiedotuspäällikkö Pekka Karvinen on opastanut minua joskus niin, että kaikki autot jäävät maastossa jumiin, mutta Hilux jää pahemmin jumiin, koska Hiluxilla matka alkaa vasta siellä, missä muilla autoilla se loppuu.
Olen maastoautoilijana vielä onnettomampi kuin taskuparkkeeraajana, joten uskon Pekkaa, enkä lähde kovin kauas. Mielessäni käykin lähinnä tuollaisen metsä- tai sieniretken simulointi. Luonnon einesten keräilyhän on ollut kaupunkilaisten keskuudessa muotia viime vuosina, mutta itse en ole päässyt harrastukseen kiinni, vielä.
Ehkä oma autoni vain ei ole ollut harrastukseen sopiva.
Hilux sen sijaan on. Peruskokoisista kivistä tai juurakoista ei juuri ole vastusta, kun väkevä neliveto röyttyää kevyellä pintakaasulla viitteellistä ajouraa pitkin syvemmälle metsään. Olo ratissa on aavistuksen emansipatorinen: tältä tuntuu siis istua autossa, jonka kulkua tieverkosto lähinnä korkeintaan vain ohjaa, mutta ei juurikaan rajoita.
Hiluxilla päästään metsästä myös pois. Äkkiä sienestys ja marjastuskin alkavat vaikuttaa kelpo hommilta, apajille kun pääsisi hieman autokaistamaisesti autolla suoraan. Totta puhuen drive in -sienestys vaikuttaa kuitenkin sen verran typerältä ja vastuuttomalta vitsiltä, että päätän olla kertomatta siitä kenellekään.
En ainakaan naapureillemme. Luulkoot mieluummin, että olen ryhtynyt maajussiksi.
1. Voima
2. Helppo ajettavuus
3. Tilavuus
Moottori
2.8 Diesel
Teho
152/204 (kW/hp)
Hiilidioksidipäästöt
248 g/km
Takuu
3 vuotta/100 000 km
Hinta
Alkaen 91 153,43 €
