Toyota palvelee

Uusi Toyota Land Cruiser 250 – loikka parin sukupolven yli

Land Cruiser
Land Cruiser on yli 70-vuotiaana yksi Toyotan legendaarisimmista malleista, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Seuraava sukupolvi on monella tavalla edistyksellinen nostaen mallin aivan uudelle tasolle. 
  • Teksti: Toni Jalovaara
  • Kuvat: Toni Jalovaara
  • 12.9.2024
  • Toyota Land Cruiser saavutti elokuun alussa kunnioitettavan 73 vuoden iän. Paljon on muuttunut sen jälkeen, kun Japanissa kehitettiin kevyt maasturi maan armeijan käyttöön. Toyota ei voittanut tarjouskilpailua, mutta tuloksena on maailman eri maista ehkä laajimmin löytyvä automalli. Pahin kilpailija tuolle tittelille on tietenkin Toyota Hilux.

    Vuosien mittaan maasturien käyttö on monipuolistunut niin paljon, että Toyota on jakanut Land Cruiserin kolmeen linjaan. Ylellisintä Land Cruiseria on valmistettu jo melkein kolme miljoonaa, ja se tunnetaan nykyisin 300-sarjana. Varsinainen työjuhta on nyt 40 vuoden ikään ehtinyt 70-sarja, jota sitäkin on tehty lähes kolme miljoonaa kappaletta. 

    Toyota Land Cruiserin uusi 250-sukupolvi on kasvanut melkoisesti ja näyttää kerrassaan jyhkeältä. Siinä on kuitenkin säilytetty sopivasti edeltäjän piirteitä. 
     

    Suomessa myytävä Land Cruiser on tuon kaksikon väliin sijoittuva käytännöllinen malli, joka on ollut maailmanlaajuisesti kaikkein suosituin. Niitä on valmistettu jo pitkälti yli neljä miljoonaa kappaletta. Vaikkei Land Cruiserista siis tullut Japanin armeijan ajokkia, niin siitä tuli valtava menestys, jonka yli 11 miljoonaa asiakasta on valinnut omakseen.

    Nyt siirrytään Land Cruiserin 150-sarjasta täysin uuteen 250-sarjaan. Maasturien elinkaaret ovat paljon henkilöautoja pidempiä, joten vielä toistaiseksi myynnissä oleva Land Cruiser 150 on jo 14 vuoden ikäinen. Sitä on toki kehitetty vuosien mittaan niin ulkonäöltään kuin tekniikaltaankin. Tekniikan Maailman tammikuinen (1/2024) maasturivertailu todisti, että malli on vielä täysin voimissaan. 

    Toyota BJ40 esiteltiin vuonna 1960 ja se oli Japanissa tuotannossa vuoteen 1984 saakka. Brasiliassa sen valmistus jatkui tämän vuosituhannen puolelle. 

     

    Kun edeltäjällä oli ikää jo tuonkin verran, niin nyt muutos on melkoinen. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että monessa asiassa on hypätty yhden tai jopa kahden sukupolven yli. Erittäin merkittävä asia on sekin, että uusi Land Cruiser 250 jakaa perusrakenteensa, ja sen takia myös 2,85 metrin akselivälinsä, pari vuotta sitten esitellyn ylellisen Land Cruiser 300:n kanssa.

    Ulkonäkö on mielestäni niin pitkälti makuasia, etten siihen ota sen syvällisemmin kantaa. Uutuus on kuitenkin oitis tunnistettavissa Land Cruiseriksi, ja siinä on paljon lainaa aiemmista sukupolvista. Mihinkään retrohenkeen Toyota ei ole kuitenkaan pyrkinyt, vaan kokonaisuus on hyvin moderni. Korin melkoista kasvua joka suuntaan ei edes huomaa, mistä kiitos muotoilijoille.

    Näkymä kuljettajan edessä on moderni ja kaikki säätimet ovat riittävän kookkaita. (kuva Toyota)

     

    Mittaa on tullut joka tapauksessa reippaasti lisää aina akselivälin kuuden sentin venytyksestä alkaen. Sekä pituutta että leveyttä on melkein kymmenen senttiä enemmän kuin ennen ja korkeuskin on lisääntynyt parilla sentillä. Kasvulla on suuri merkitys ennen kaikkea tiloihin, mutta siinä samalla se on vaikuttanut positiivisella tavalla ajettavuuteen.

    Perusta on ennallaan, mikä tarkoittaa Land Cruiserin olevan erillisrunkoinen oikea maasturi. Rakenne on nyt paljon jäykempi kuin edeltäjässä, mikä parantaa niin ajo-ominaisuuksia kuin mukavuutta. Lisäksi voi olettaa, että kestävyys ja luotettavuus ovat vielä entistäkin hurjemmalla tasolla. 

    Navigointia käytettäessä osa näkymistä on Toyotan tapaan vähän vanhahtavia. 

     

    Yllättäen yksi asia on ennallaan edeltäjään verrattuna. Keulalla jatkaa nelisylinterinen 2,8-litrainen turbodiesel, jonka teho ja vääntömomentti ovat paperilla samat kuin tähänkin saakka. Moottoria on kuitenkin kehitetty merkittävästi. Suurin vääntömomentti (500 Nm) on käytettävissä laajalla käyntinopeusalueella 1 600 - 2 800 r/min. Ja kun suurin teho saavutetaan vain vähän korkeammilla kierroksilla, niin voimaa on koko ajan runsaasti. Sen käyttöä auttaa uusi 8-vaihteinen automaatti, jossa on siis kaksi eteenpäin vievää välitystä enemmän kuin ennen. Niinpä moottorin käyntinopeus on aina ihanteellinen niin voiman kuin taloudellisuuden suhteen.

    Toyotalla on vahvat perusteet siihen, miksei Land Cruiseriin kehitetty täysin uutta moottoria. Nykyinen on osoittanut kestävyytensä ja siinä on vielä paljon potentiaalia tulevaisuuteen. Vuonna 2025 nykymoottorin rinnalle tulee kevythybridi, jossa on 48 voltin käynnistingeneraattori pienentämässä kulutusta. 

    Kaikki maastossa ajoon vaikuttavat säätimet on koottu vaihteenvalitsimen ympärille – ja niitä on parhaissa varustetasoissa paljon. 

     

    Pääsimme tutustumaan uuden Land Cruiserin prototyyppeihin jo ennakkoon Skotlannissa. Isäntien luottamus toimittajien taitoihin oli ihailtava, sillä jo peruskoeajolenkki oli melko vaativa. Todelliseen koitokseen uutuus pääsi puolen tunnin pituisella maastoradalla, jollaisen kaltaisiin paikkoihin vain harva omistaja veisi oman Land Cruiserinsa.

    Siellä tuli todettua moottori-vaihteistopaketin joustavuus ja kiinteän nelivedon toiminta. Kun vielä kytkettiin päälle Crawl Control, vapautettiin kallistuksenvaimentimet, valittiin oikea ajotila maastoajoavustimesta ja pistettiin maastokamerajärjestelmä päälle, voitiin ottaa haasteet vastaan. Uusi Land Cruiser eteni todella vaikeassa maastossa niin vaivattomasti, että keskinkertainenkin ajaja tunsi itsensä maastoajon hallitsijaksi. 

    Tällä paikalla viihtyy pitkään niin maantiellä kuin sen ulkopuolella, kun Prestige-varustetasosta alkaen sähkösäädöillä ajoasennon saa tarkkaan mieleisekseen. 

     

    Ehkä vielä tärkeämpää arkisessa käytössä on kuitenkin Land Cruiserin kehitys ajo-ominaisuuksien ja mukavuuden osalta. Myynnistä poistuva edeltäjä ei ollut niiden osalta aivan parasta mitä markkinoilta löytyy. Uusi Land Cruiser tuo malliin ensimmäistä kertaa sähköisen ohjaustehostimen, joka yhdessä jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä edellä mainitun jäykemmän rakenteen kanssa parantaa suuntavakavuutta merkittävästi.

    Kun tuohon vielä lisätään modernille tasolle nostetut kuljettajaa avustavat järjestelmät, niin kokonaisuus on sanalla sanoen kiitettävä. Vaikka saimme ajaa Land Cruiserin prototyypillä koko päivän, niin enemmänkin olisi maistunut. 

    Tilaa on mahtavasti ja kahdessa parhaimmin varustetussa versiossa on istuinpaikat seitsemälle. 

     

    Mitalilla on valitettavasti myös toinen puoli, sillä muutoksia ja parannuksia on tehty niin valtavasti, että Land Cruiser 250:n hinta on aika paljon aiempaa korkeampi. Perusmallina on 124 778 euron hintainen Entry, jossa siinäkin on melkoisesti varusteita. Kattavan turvavarustelun ohella vakiona ovat mm. 18-tuumaiset kevytmetallivanteet, täysikokoinen varapyörä, astinlaudat, pesurilla varustettu peruutuskamera, lämmitettävä tuulilasi ja älyavain.

    Vaikka porras on melkoinen, niin 140 741 euroa maksava Legend antaa kuitenkin tavallaan oikean Land Cruiser -kokemuksen. Sen erottaa muun muassa takaspoilerista ja leveämmistä vanteista. Varustelista on paljon pidempi, kun siellä ovat pysäköintitutkat edessä ja takana, 360 asteen kamera, sähkökäyttöinen takaluukku, jossa on erikseen aukeava takaikkuna, kuljettajan istuimen sähkösäädöt, navigointi ja paljon muuta. 

    Vasemmalla First Edition -versio, jossa on hauskaa retrotyyliä ja oikealla varsinainen myyntimalli. 

     

    Jos ajaa paljon maastossa, kannattaa pohtia Prestige-varustetasoa (146 219 €), jossa on mainio maastoajoavustin (MTS) ja maastokamerajärjestelmä. Siinä on muitakin lisiä, kuten ohjauspyörän sähkösäätö ja kuvissa näkyvä digitaalinen mittaristo. Ajovalot ovat tässä varustetasossa paremmat ja niissä on myös pesurit.

    Täydellisimmin varustetut uudet Land Cruiserit ovat 7-paikkaiset Executive (164 616 €) ja vähän aikaa myynnissä oleva First Edition (168 344 €). Jälkimmäinen on kaksivärinen ja sen tunnistaa oitis pyöreistä ajovaloista. Molemmissa on erittäin kattava varustelu, johon kuuluvat muun muassa aito nahkaverhoilu, tuulilasin heijastusnäyttö ja digitaalinen taustapeili.

    Toyota Land Cruiser 250 on edeltäjään verrattuna kaikilta ominaisuuksiltaan melkoinen harppaus ylöspäin. Uutuus on jo ennakkomyynnissä.

    Uusi Land Cruiser oli kuin kotonaan Skotlannin jyhkeissä maisemissa, missä sen edeltäjiä tuli vastaan varsin tiuhaan tahtiin. 
     
    Toyota Land Cruiser 250
    • Moottori: 2,8-litrainen turbodiesel, 205 hv / 500 Nm.
    • Voimansiirto: Neliveto, 8-vaihteinen automaatti, alennusvaihteisto
    • Kiihtyvyys: 0-100 km/h: Ei ilmoitettu, edeltäjä 9,9 s ja uusi luultavasti nopeampi.
    • Huippunopeus: 175 km/h
    • Kulutus (WLTP): 10,3 l/100 km
    • CO2-päästöt (WLTP): 272 g/km
    • Mitat: 4920 x 1980 x 1870 mm, akseliväli 2850 mm.
    • Omamassa: alkaen 2405 kg.
    • Tavaratila: 408 litraa (7-matkustajan versio)
    • Vetomassa (jarruton/jarrullinen): 750 / 3500 kg. 

Kiihdytä mukaan Toyota-maailmaan

Tilaa Toyota Way -uutiskirje

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua