1. Toyota Way
  2. Vinkit ja palvelut
  3. Toyotalle Suomen ensimmäinen vaihtoautojen merkkiliike
Toyota palvelee

Toyotalle Suomen ensimmäinen vaihtoautojen merkkiliike

Vaihtoautot
Jotta asiakasta voidaan palvella hyvin, myytävät vaihtoautot on tunnettava läpikotaisin. Kun jokaisella automerkillä on oma käyttöjärjestelmänsä, yhden myyjän on mahdotonta enää tuntea kaikkia malleja. Pian myös vaihtoautokaupassa parasta palvelua on erikoistuminen omaan merkkiin.
  • Teksti: Juho Paavola
  • Kuvat ja video: Juho Paavola
  • 19.10.2023
  • Uuden auton ostaminen on fiilistä. Kun merkki on valittu, merkkimyymälässä ovia lonksutellaan varovasti auki ja kiinni. Samalla imetään sitä uuden auton tuoksua, jonka tuntevat kaikki, mutta jonka nimeä kukaan ei tiedä. 

    ”Niin, ja eri merkkiset vaihtoautot sitten ovat sekaisin kuin kakkosluokan kansalaisina piilossa jossakin myymälän perällä tai yläkerroksessa”, Toyota Tammer-Auton myyntipäällikkö Mika Hirsimäki kuvaa.

    Tammer-Auton toimipisteessä Lempäälän Ideaparkin kauppakeskuksen alueella on toisin. Säntillisissä riveissä kiiltää vain erilaisia Toyota-malleja. Myymälä on Suomen ensimmäinen Toyota Approved -liike. 

    ”Se merkitsee sitä, että myynnissä on vain hyvin pidettyjä, tarkastettuja ja Toyotan merkkiosilla kunnostettuja Toyotan autoja. Vastaavia vain omaan merkkiä myyviä vaihtoautokauppoja ei muilla Suomessa vielä ole.”

    Hyvä vaihtoauto tekee nyt kauppansa

    Uuden sukupolven vaihtoautomyymälä avasi ovensa kesäkuussa 2023. Autoalan tutkimuskeskuksen mukaan vaihtoautojen myynti kuluvana vuonna on noin viisi prosenttia korkeampaa kuin vuosi sitten. 

    ”Korot, inflaatio ja elämisen kallistuminen näkyy siinä, paljonko ihmiset ovat valmiita laittamaan rahaa autoonsa. Autolta halutaan toimivuutta ja luotettavuutta järkevään hintaan.”

    Kiristyneen korkotilanteen ja inflaation vuoksi hyvä vaihtoauto nähdään yhä useammin vaihtoehtona uudelle autolle.

    ”Me tunnemme oman merkkimme parhaiten, jolloin kykenemme myös palvelemaan asiakastamme paremmin kuin ennen. Samalla haluamme antaa hyville vaihtoautoille sen arvon, mikä niille oikeasti kuuluu”, Hirsimäki sanoo.

    "Autolta halutaan toimivuutta ja luotettavuutta järkevään hintaan", sanoo Toyota Tammer-Auton myyntipäällikkö Mika Hirsimäki.

     

    Digiaikana autokaupan on erikoistuttava

    Lempäälän Toyota Approved -myymälä on monin tavoin uudenlainen vaihtoautokauppa. Näkyvin ero on kuitenkin juuri se, että muita merkkejä ei hallissa näy. Se ei kuitenkaan johdu ylenkatseesta, kyllä muutkin hyviä ja kestäviä autoja osaavat tehdä.

    ”Nykyisin autot ovat samanlaisia mutta kuitenkin aivan erilaisia. Digitaalisuuden myötä jokaisella automerkillä on omat käyttöliittymänsä ja sovelluksensa. Yhden vaihtoautomyyjän tai -myymälän alkaa yksinkertaisesti olla vaikeaa hallita eri merkkejä”, Tammer-Auton vaihtoautopäällikkö Teemu Selin sanoo.

    Vaikka hyvin huollettu vaihtoauto on hyvä vaihtoehto uudellekin autolle, kilometrit tuovat aina mukanaan myös korjattavaa. Kun myynnissä on vain oman merkin autoja, kuluvat osat ja todennäköiset remonttitarpeet ovat helpompaa ennakoida ja tunnistaa kuin lukemattomien vieraiden merkkien.

    Hyvä esimerkki on kauppaan tuleva päällisin puolin hyvä vaihtoauto, jolle liike antaa tietyn takuun. Kun sitten seuraavalla omistajalla vikavalo syttyy ja auto tuodaan näytille, on se usein vietävä arvioitavaksi ja korjattavaksi jonkun toisen merkin liikkeeseen.

    ”Se on kallista meille ja epämukavaa asiakkaalle. Toyotat tunnemme, ja siksi voimme turvallisesti antaa takuun ja tarvittaessa myös korjata auton asiantuntevasti merkkiosilla. Toisin sanoen kykenemme tarjoamaan entistä luotettavampaa palvelua asiakkaallemme”, Hirsimäki sanoo.

    Täältä lähdetään Toyotalla

    Vaihdossa Lempäälän liikkeeseen kelpaavat tosin kaikki muutkin merkit. Niille löytyy paikka Tammer-Auton Tampereen Hatanpään myymälästä tai vaihtoehtoisesti ne myydään eteenpäin käytettyihin autoihin erikoistuneille yrityksille.

    ”Tänne saa ajaa millä merkillä vain, mutta kotiin täältä lähdetään Toyotalla”, Hirsimäki nauraa.

    "Yhden vaihtoautomyyjän tai -myymälän alkaa olla vaikeaa hallita eri merkkejä”, Tammer-Auton vaihtoautopäällikkö Teemu Selin sanoo.

     

     Vaihtoauton arvostuksen on näyttävä myymälässä

    Lempäälän autot ovat Toyota Approved -vaihtoautoja. Approved-leiman saa auto, joka on enintään 10 vuotta vanha ja jolla on ajettu alle 180 000 kilometriä – useimmiten kuitenkin selvästi vähemmän. Approved-autot ovat Toyotalla listattu yhdelle verkkosivustolle. 

    ”Kyllähän autot nykyisin ostetaan verkosta, vaikka itse kauppa tehdäänkin myymälässä. Kun liikkeeseen tullaan ja auto nähdään, monesti siinä vaiheessa vielä palataan katsomaan auton esittelyä ja tietoja verkosta”, Hirsimäki sanoo.

    Lempäälän Approved-myymälässä vaihtoauto luovutetaan omistajalleen aivan kuin uusikin auto. Luovutukselle on oma tyylikäs pisteensä, johon auto on ajettu odottamaan noutoa. 

    ”Uuden auton ostamisessa on aina oma fiiliksensä. Uudella myymälällä haluamme tuoda sen saman tunteen myös vaihtoauton kauppaan”, Hirsimäki sanoo.

    ”Auto on aina iso satsaus, ja itse asiassa 30 000 maksava vaihtoauto on todennäköisesti suhteellisesti merkittävämpi investointi kuin 60 000 maksava uusi auto jollekulle toiselle. Sen arvostuksen pitää näkyä siinä, miten vaihtoautoja myymme”, Selin näkee.

    Se palvelee, joka asiakkaan tapaa

    Uuden sukupolven Approved-myymälä on samalla ikkuna Toyotan toiminta-ajatukseen. Yhtiössä halutaan, että autot kestävät ja myös tuottavat arvoa omalle yhtiölle mahdollisimman kauan ja mahdollisimman monta kertaa. Siksi autot kannattaa myydä uudelleen oman merkin myymälässä.

    ”Se on juuri näin, mutta se on samalla win-win. Asiakas hyötyy siitä, että auto pysyy Toyotan myynnissä ja huollossa, koska silloin se toimii ja merkkihuollettuna myös säilyttää arvonsa”, Hirsimäki sanoo.

    Valikoiman ohessa Approved-myymälässä on uudistettu myös henkilöstön tehtävät. Myymälässä työskentelee eri tehtävissä kahdeksan henkilöä. Toisin kuin autokaupassa on totuttu, Lempäälässä automyyjä voi ottaa huollon asiakkaita vastaan ja esimerkiksi huollon mekaanikot voivat puolestaan aamulla isännöidä autokuumeen vaivaamaa asiakasta, jos myyjät eivät ole vielä saapuneet.  

    ”Tampereen myymälässä olemme huomanneet, että meillä on paljon lojaaleja asiakkaita, joita emme kuitenkaan aina tunne. Henkilöstön rooleja laventamalla pääsemme kiinni entistä paremmin asiakkaidemme tilanteisiin ja tarpeisiin, oli kyseessä sitten huolto, renkaiden uusiminen tai seuraavan auton hankinta”, Selin sanoo.

    Kaikki autot tarkastetaan huollossa. Tarvittaessa mekaanikot korjaavat autot Toyotan alkuperäisosilla.
     
    Mitä Toyota edellä, sitä muut pian perässä?

    Lempäälän Toyota Approved -vaihtoautot ja merkkihuollon yhdistävä myymälä on ensimmäinen laatuaan paitsi Suomessa myös koko Euroopassa. Vaihtoauton arvostusta kasvattava malli sopi hyvin nykyhetkeen: autoilun megatrendeistä näkyvin on sähköistyminen, mutta samalla yhä useampi kuluttaja arvostaa jatkuvan uusimisen sijaan sitä, että tavaroita korjataan ja pidetään käytössä kauan. Hyvä esimerkki kestävästi valmistetusta autosta ovat itselataavat hybridit, jotka tarjoavat pienen polttoaineenkulutuksen kustannustehokkaasti.

    ”Halutaan tulla sellaisen merkin pariin, joka on vakaa kuluiltaan ja jonka kulut ovat ennustetavia. Tehdään järkevää valintaa”, Selin miettii.

    ”Se on meidän valttimme pahaa maailmaa vastaan, että autot pysyvät kasassa”, Hirsimäki täydentää.

    Toyota on kuulunut modernin liikenteen suunnannäyttäjiin viimeistään vuodesta 1997 lähtien. Silloin ensimmäinen hybridi-Prius tuli myyntiin, ja sitä seurasivat muut.  Aika näyttää, yleistyykö myös Toyota Approved -myymälän tapaiset konseptit vaihtoautomyynnissä laajemminkin.

    ”Uskon, että malli yleistyy ja merkkikohtaisia vaihtoautomyymälöitä tulee lisää, sillä autojen tekniikkaan ja merkkituntemukseen liittyvät kysymykset ovat samanlaisia koko alalla”, Hirsimäki pohtii.

    Lempäälässä automyyjä voi ottaa huollon asiakkaita vastaan ja esimerkiksi huollon mekaanikot voivat puolestaan isännöidä aamulla asiakasta, jos myyjät eivät ole vielä saapuneet. Toyota Tammer-Auton henkilökunta on aina valmiina palvelemaan asiakkaitaan.

  • Toyota Approved -vaihtoautot

    • Toyota Approved -vaihtoautoilla on ajettu enintään 10 vuotta tai 185 000 kilometriä. Voit etsiä itsellesi sopivaa Toyota Approved -autoa kaikista Suomen Toyota-myymälöistä täältä: https://www.toyota.fi/vaihtoautot

    • Kaikki autot on tarkastettu Toyotan huollossa. Tarvittaessa Toyotan mekaanikot ovat korjanneet autot oman merkin alkuperäisosilla. Silloin Toyota pysyy Toyotana.

    • Ostaessaan Toyota Approved -vaihtoauton asiakas saa automaattisesti autolle vuoden maksuttoman lisäturvan. 

    • Turvaa voi jatkaa 12 kuukauden jälkeen Toyota Relax -turvalla. Kun Toyota tuodaan merkkihuoltoon määräaikaishuoltoon ja huolletaan ohjelman mukaisesti, Relax-turva pysyy voimassa auton kymmenen vuoden ikään tai 200 000 kilometriin asti.

    • Nimensä mukaisesti Relax antaa omistajalle mielenrauhaa. Esimerkiksi öljynsuodattimien ja jarrupalojen tapaisista kuluvista ja säännöllisesti uusittavista osista omistaja vastaa edelleen itse. Relax korvaa yllättäviä rikkoutumisia, kuten moottorin, vaihteiston ja sähköjärjestelmän vikoja.

    Lue lisää Toyota Relax -turvasta

Kiihdytä mukaan Toyota-maailmaan

Tilaa Toyota Way -uutiskirje

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua