Ajelitko töistä kotiin ja ärsyynnyit kaaharista, joka puikkelehti kaistapään tavoin moottoritiellä? Tai jäikö mieleesi peräpuskurissa puolet matkasta roikkunut kuski? Kiinnitämme huomiota liikenteen törttöilijöihin, mutta todellisuudessa me suomalaiset ajamme hyvinkin kuuliaisesti. Suurin osa ajattelee auton välineeksi, jolla matkataan paikasta A paikkaan B. Näiden etappien välillä noudatetaan kiitettävästi sääntöjä, pyritään välttämään kolareita ja siedetään satunnaisia kaahareita, kiilareita ja poukkoilijoita.
”Kansainväliselläkin mittapuulla Suomessa ajetaan maltillisesti. Jos joku joukossa sitten kaahaa, se pistää silmään”, sanoo liikennepsykologi ja tutkija Mika Hatakka.
Samaa sanoo Liikenneturvan suunnittelija ja psykologi Jyrki Kaistinen. ”Suurin osa ihmisistä käyttäytyy liikenteessä neutraalisti tai hyvin, mutta uutisiin päätyvät tietenkin poikkeamat, eli poikkeuksellisen huono käytös ja onnettomuustilanteet.”
Hatakan mukaan ne kuskit, jotka joka kerta autoon hypätessään kaahaavat ylinopeutta ja rikkovat sääntöjä mennen tullen, ovat harvassa. Toisaalta, sellainen joka yleensä ajaa maltillisesti, saattaa toki myös joskus hölmöillä: Tuli lähdettyä töistä viime tipassa ja nyt täytyisi ehtiä päiväkotiin ennen sen sulkemisaikaa. Tai tuli nukuttua huonosti ja oma tarkkaavaisuus ei ole ihan priimaa.
Siihen, miten käyttäydymme liikenteessä, vaikuttaa Hatakan mukaan kolme seikkaa.
1. Kokemus: kuinka kokenut kuski olet ja paljonko olet ajanut?
2. Luonne ja temperamentti: Miten suhtaudut yhteisesti sovittuihin sääntöihin ja kuinka tarpeellisina näet ne? Ärsyynnytkö helposti? Oletko elämyshakuinen ja kanavoituuko se liikenteeseen?
3. Konteksti: missä ajat, kenen kanssa ja millaista liikenne on ympärilläsi?
Hatakan mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudun aamuruuhkissa, valtaosa odottelee rauhallisesti jonon matelemista eteenpäin, mutta joukossa on aina muutama, joka ei malta yhtä hyvin. Yleensä hän ei malta muussakaan elämässään.
”Luonne harvoin muuttuu liikenteessä. Jos on muutenkin ‘minä ensin ja kaikki heti mulle’ -tyyppinen ihminen, se saattaa näkyä myös liikenteessä aggressiivisena ja hermostuvaisena käytöksenä”, Hatakka sanoo.
Kaistinen lisää, että negatiiviset tunnetilat, kuten stressi, huolet, viha ja jännitys voivat haitata tarkkaavaisuutta samansuuntaisesti kuin puhelimeen puhuminen tai vaikkapa pimeä ajokeli.
”Tiedetään, että voimakkaan negatiivisen tunnetilan alaisena kuljettajilla on enemmän läheltä piti -tilanteita ja liikennerikkeitä. Siksi neutraali tai rauhallisen positiivinen tunnetila sopivat liikenteeseen parhaiten.”
Miehet, naiset, nuoret ja iäkkäät – nämä ryhmät nousevat yleensä puheisiin, kun mietitään, kuka törttöilee toistaan enemmän tai vähemmän.
”Nuorten keskuudessa tulee helpommin tilanteita, joissa toimitaan harkitsemattomasti ja tilanne lähtee käsistä. Mitä nuorempi kuski, sitä huonompi hän on yleensä vastustamaan esimerkiksi kaveripiirin aiheuttamia yllykkeitä. Yhtäkkiä saatetaan ajaa kilpaa moottoritiellä ja jälkeenpäin ihmetellä, miten siinä niin kävi”, Hatakka kuvaa.
Hänen mukaansa miesten ja naisten suhtautumisesta ja asenteista liikenteeseen on lukuisia tutkimuksia. Yhteistä on, että lähtökohtaisesti naisilla on turvallisuushakuisempi ja välineellisempi lähestymistapa autoiluun.
”Miesten onnettomuuksissa korostuvat ylinopeus ja alkoholi, naisten onnettomuuksien taustalla on enemmän niin sanottuja järkeviä syitä, kuten liukas keli. Myös kansainvälisesti naiset pärjäävät turvallisuusnäkökulmasta liikenteessä paremmin”, Hatakka kertoo.
Iäkkäillä puolestaan onnettomuudet tapahtuvat useammin risteyksissä ja monimutkaisissa liikennetilanteissa, koska oma havainnointikyky saattaa olla hidastunut. Tällöin kanssaliikkujilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja muiden huomioimista – se taas ei äkkiväärältä kuskilta aina onnistu.
”Joskus myös ajokokemuksen puute voi aiheuttaa epävarmaa ja hidasta ajotyyliä. Se ärsyttää niitä, jotka haluaisivat mennä kovaa ja tehokkaasti”, Hatakka sanoo.
Olemme liikenteessä kaikki omia kuskipersooniamme. Kuuliaiset tavan taavit ovat suurin joukko, mutta aika ajoin joukossa ajelee myös maanteiden räikkösiä, puhelimen kanssa puuhastelijoita ja kiireisiä kiihdyttelijöitä. Hatakan mukaan ajo- opetuksessa painotetaan nykyään myös itsearviointia eli ymmärrystä itsestään ja omista tekemisistään liikenteessä sekä puhutaan vahvuuksista ja heikkouksista.
”Auton ratissa koetaan yleensä, että muut törppöilevät eikä omaa tekemistä kyseenalaisteta. Siksi tällaiselle opetukselle on tarvetta.”
Liikenteessä jos jossain saa suoran ja nopean palautteen omasta käyttäytymisestään. Jos torvet soivat ja nyrkit heiluvat koko ajan omaan suuntaan, kannattanee miettiä, missä mättää. Hatakalla on myös toinen vinkki: jos ajaessa tuntuu aina siltä, että kaikki muut ovat liian hitaita ja ärsyttäviä, kannattaa miettiä, miten itse toimii ja miten se eroaa muiden ajamisesta.
Malttia liikenteeseen!
